Kenkälaatikoiden uusi elämä

tiistai 25. lokakuuta 2011

Sunnuntai oli oikea supertehosunnuntai: olimme ennen kello viittä jo repineet yhdestä työhuoneen seinästä tapetit irti ja lätkineet uudet tilalle. Kivaa oli pitkästä aikaa remonttihommailu, varsinkin kun seinä oli niin hyvin huoliteltu jo aiemmin, että pohjatöitä ei tarvinnut tehdä ollenkaan. Lisäksi ehdin illan aikana uudistaa tapeteilla vielä pari kenkälaatikkoa ja käydä juoksulenkillä ja katsoa yhden elokuvan. M totesikin, että saatiin enemmän aikaan tänä yhtenä sunnuntaina kuin neljänä edellisenä yhteensä.
Kenkälaatikoiden tapetoimiseen sain idean Uusi kuu -blogista, josta löytyy myös hyvät ohjeet puuhaan. Tapetinjämiä on kertynyt kahdesta seinästä ja lisäksi muistin ostaneeni jostain poistokorista aikoinaan yhden rullan pinkkikukkaista tapettia. Jos jotain kiinnostaa, niin tuo musta lintukuvioinen tapetti on Boråsin Hanna -sarjaa ja työhuoneemme uusi tapetti Fermlivingin Feather -tapettia.
Olipa muuten ihana kirja tuo Anna-Kaisa Huuskon Retroaarteet! Selailin sitä kirjakaupassa ja pakko oli tilata omaksikin.

Möhkömuhku

maanantai 10. lokakuuta 2011

Viime postauksen kuvissa näkynyt harmaa palmikkokasa valmistui viikonloppuna ja kuvattuakin saatiin se siskon avustuksella eilen. Kyseessä on kauluri/keeppi kirjasta Vampire Knits. Iskin malliin silmäni jo viime vuonna, mutta vasta nyt se pääsi puikoille.
Malli: Under Cover of Midnight Hooded Cowl (Kirjasta Vampire Knits, Ravelryssä täällä)
Lanka: Drops Alpaca ja Drops Nepal
Kulutus: Nepalia 5 kerää ja Alpacaa 2
Puikot: 6 mm

Ohje oli rasittavan epämääräinen, vaikkakin ihan helppo. En ymmärrä, miksi ei voi selkeästi kirjoittaa, mitä tapahtuu milläkin rivillä. Selkeiden selitysten sijaan ohje eteni tätä rataa "tee näitä kahta palmikko-osiota niin ja niin kauan JA SAMALLA tee näin ja näin n. 5-10 cm välein ja kun olet tehnyt tuota toista juttua näin paljon niin tee vielä tätä yhtä toistakin juttua samassa välissä...". Voiko helppoa asiaa enää vaikeammaksi tehdä? Jouduin piirtämään kuvion kaikesta tuosta sepustuksesta, että tajusin mitä pitää tehdä missäkin välissä.
En kutonut ollenkaan yläreunan helmineulekierroksia, vaan päättelin kaulurin kesken palmikkokuvion (5 mm puikoilla). Kokeilin kyllä helmineulettakin, mutta yläreunasta olisi tullut niin lörpöttävä ja trumpettimainen, että totesin nätimmäksi vaihtoehdoksi jättää helmineuleen kokonaan pois. Tein kaulurista myös hieman lyhyemmän (44 sentin sijaan n. 40 cm) kuin ohjeessa sanotaan.Tästä syystä se ei oikein toimi huppuna, mutta ei haittaa.
Puikoilla kavennukset tuntuivat etenevän kovin jyrkästi ja tiukasti. Pelkäsinkin lopputuloksen olevan liian tiukka ja muhkurainen. Onneksi en kuitenkaan ruvennut purkamaan ja neulomaan uusiksi vähemmin kavennuksin, sillä kastelun ja venyttelyn jälkeen kauluri osoittautui hyvän kokoiseksi ja paljon paljon paremmaksi kuin osasin odottaa. Nyt tykkään siitä koko ajan enemmän, on se niin ihanan möhkömuhku ja lämmin <3
Aika ihanan kuvauspaikan oli sisko muuten bongannut, eikö vain:)

Mummolaukkuja ja hömppää

tiistai 4. lokakuuta 2011

Pyöräilin paikallisen vintage -liikkeen ohi ja ikkunassa kökötti laukku, joka valloitti sydämeni. Maksoi tosin maltaita, mutta siitä ei puhuta eikä välitetä ensirakkauksien yhteydessä. M:n ensimmäinen kommentti, kun tuli kotiin: "mikä ihmeen mummolaukku tuo on?". Siskon kommentti samaan henkeen: "onko toi joku mummolaukku vai?".

No onhan se, mutta mikä mahtava mummolaukku! Sopivan kokoinen weekendbagiksi ja ruusukuosi on ihan herkku. Tunnen usein vetoa kaikkeen nörttihenkiseen ja lievästi mummomaiseen.


Sinulle - ja Korianteri -blogit olivat muuten muistaneet minua tunnustuksilla, suuri kiitos! Tekee tästä bloggaamisesta mielekkäämpää, kun tietää, että bittiavaruuden toisella äärellä on kivoja innostuneita ihmisiä. Ekaan tunnustukseen liittyi kysely, jossa oli niin vähän ja sen verran kivoja kysymyksiä, että oli vastattava.
1. Lempiruoka: M:n tekemä mozzarella-parmesan-munakoiso-tomaatti vuoka. Ja kunnon lasagne on myös mahtavaa.
2. Lempimakeiseni: Olen lähes kaikkikarkkinen, joten olisi helpompi sanoa epäsuosikki. Mutta parhaita on pingiivinisalmiakkikarkit, turkinpippurit ja ne Maltese -suklaapallukat.
3. Lempiluettavani: Englanninkielinen vampyyrihömppä, urbaanifantasiahömppä, romanttinen historiallinen hömppä, romanttinen jännityshömppä...You get the meaning:) Kyllä mä luen joskus vakaviakin kirjoja. Mutta vain niitä äärimmäisen hyviä. 
4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: Neulominen, telkkarin ääressä.
5. Lempielokuva: Piano, Leijonakuningas, The Crow, Fight Club...Niin paljon hyviä leffoja.
En osaa nyt millään jakaa tunnustustuksia eteenpäin, sillä noin 50:stä seuraamastani blogista on aivan liian vaikea valita muutamaa suosikkia. Oikeastaan nämä tunnustukset ovatkin omistettu kaikille niille 50:lle.

Kuvissa olevat kaksi lankakerää (oranssi ja violetti) ovat Malabrigon sockia, tuota lemppariani, jota kävin hamstraamassa paikallisesta neulenettikahvila Pirjoliisasta heti kun satsi saapui. Aika kauan piti odotella, ennen kuin olivat seilanneet Atlantin yli tänne saakka.
Proudly designed by | mlekoshi Playground |