Armelias musta

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Piponi valmistui ja siitä tuli kiva! Ehdin jo toivoa, että olisin päässyt yhdestä lankakerästä eroon, mutta ei. Yritin kyllä kaikkeni: langan lähetessä loppuaan kavensin ja kavensin kuin hullu, mutta lopputuloksen muistuttaessa enemmän kalottia kun pipoa jouduin tunnustaa tappioni ja hakea uuden kerän neljää viimeistä kierrosta ja tupsua varten. Jotain tämä kavennusruljanssi kuitenkin opetti, nimittäin sen, että ei kannata kaventaa joka kierroksella jos haluaa sen pipon mahtuvan vielä päähänkin...

Piponi pelastukseksi osoittautui musta väri, se niin armeliaasti häivyttää kaikki virheet. Tosin kuten kuvista näkyy, niin sivusaumoille en voinut mitään. Rumat mitkä rumat, mutta syytän niistä sukkapuikkoja. Seuraava pipo tehdään pyöröpuikoilla.




Kaikista pienistä epäkohdista huolimatta olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Sopii päähän kuin valettu, on tarpeeksi löysä ja näyttääkin vielä hyvältä. Tupsu on aivan ihana, olen jo pitkään halunnut tupsullisen pipon ja nyt sen sain. Tupsut on kivoja! Napit ovat myöskin kivat. Nyt vain ensi talvea odottelemaan. Kaikesta huolimatta nimittäin toivon, että takatalvi ei enää iske ja että en enää tarvitse pipoa lämmittämään.

Jos joku muuten pipon tarkempia tietoja kaipaa, niin lanka on Maijaa ja puikot oli 3,5 mm sukkapuikot. Malli on oma.




Seuraava projektini tulee olemaan virkattu keeppi, ohje löytyy Ravelrysta. Mulla on kuitenkin suuria vaikeuksia valita langan väri, joko se on alla olevan kuvan kirkas pinkki (vai mikä tuon värin nimi nyt on) tai vihertävä.



Tuo vihreä on ihana epätasaisen värjäysefektin takia. Ongelma on kuitenkin se, että se on vähän liian paksua. Oli kaupassa vielä sellaista haalean keltaista Novitan Samos Lollipoppiakin, ehkä päädyn vielä siihen. Tai sitten teen saman keepin kolmena eri värisenä, niin ei tarvitse valita.

Tilpehööriä ja tekemisen vaikeutta

torstai 23. huhtikuuta 2009

Kävin tänään "pikaisesti" (vahingossa vierähti yli tunti) kirpputorilla, se kun sattui olemaan kätevästi matkan varrella töistä kotiin.

Päivän saldo:
- Rusehtavankellertävä pieni pullo 0,50 €
- Violetti rannekoru 1 €
- Söpöt violetivihreät omena -pinnit 2,70 € (ei mitkään halvimmat, mutta hirmu söpöt kuitenkin. Ja mätsää rannekoruun)
- Valkoinen paljettipussukka 1,50 €


Pullo on tosi ihana, siinä on sellaista vanhanajan meininkiä, joka tuo mieleen vanhat hajuvesipullot. Tykkään muutenkin kaikista värikkäista lasipulloista ja -esineistä, ne näyttää niin näteiltä varsinkin silloin kun aurinko paistaa niihin. Tämä yksilö pääseekin keittiön ikkunalle. Rannekoruun ihastuin värin takia (niin kun pinneihinkin), vaikka yleensä en osaa pitää jättimäisiä rannekoruja. Mun ranteet on niin ohuet, että ne on aina liian isoja ja tipahtelevat pois. Pussukan taas ostin ihan siitä syystä, että pussukoita ei voi koskaan olla liikaa. Joudun aina toteamaan matkalle lähtiessäni, että pussukkavarastostani puuttuu juuri se oikean kokoinen pussukka.

Ihastuin myös yhteen Sisleyn kesämekkoon, ja meinasin ostaakin sen, mutta sitten pakotin itseni kohtaaman karun totuuden: mekko oli hitusen liian pieni. Mutta kun se oli niin kiva! Tällä kertaa sain itseni pidettyä muutenkin tiukalla linjalla, enkä ostanut yhtäkään "aika kivaa" vaatetta. Niihin on niin kauhean helppo sortua, ja sitten kotona avaa ääriään myöten täynnä olevan vaatekaappinsa oven ja tajuaa, että samanlaisia retkuja on jo ennestään ties kuinka monta. Olenkin yrittänyt sisäistää uuden kirpputorifilosofian, joka kuuluu seuraavasti: "ostan vain VAIN sellaisia vaatteita, joista tykkään niin paljon että maksaisin niistä TÄYDEN hinnan kaupassakin". Okei, tämä ei tule käytännössä varmaan toteutumaan, koska osa kirpparivaateostosten hauskuudesta on siinä, että voi ostaa vaatteita, joita ei normaalisti ostaisi. Toisin sanoen uusi filosofiani on ihan tyhmä eikä sitä kannata noudattaa:D

On se muuten kumma, miten kirpparit tänä keväänä pursuavat kaiken värisiä samettitakkeja, kun taas viime keväänä, kun toden teolla etsin sellaista, niin ei löytynyt mistään. Ja nyt kun etsin ruskeaa nahkalaukkua ja täydellistä trikoomekkoa (tosin sellaista ei löydy edes tavallisista vaatekaupoista), niin ei varmasti tule vastaan. Tämä elämän logiikka on välillä ihan nurinkurista.

Neulerintamalla on hiljaisempaa, sillä en osaa päättää minkä projektin aloittaisin seuraavaksi. Vaihtoehtoja on ihan liikaa! Pari keeppiä, pari huivia, yksi bolero, yksi mekko...Ja sitten on tietysti aina se sama lanka- ja puikko-ongelma. Ohjeen lanka kun on aina sellainen, mitä ei mistään lähitienoiden lankakaupoista saa, yrität kääntää sen sitten "Novitaksi", eikä Novitalta tietysti löydy mitään vastaavaa, sitten joudut metsästää taas jotain vastaavan vastaavaa, joka hyvällä tuurilla löytyessään on värivaihtoehdoiltaan vähintäänkin tylsä...Ja puikotkin pitää tottakai ostaa nekin, mikä tuntuu aivan järkyttävältä. Ne ei todellakaan ole mitään halpoja. Ja sitten kun pitäis olla samaa kokoa vielä sukkapuikot, pyöröpuikot ja tavalliset puikot. Onneksi virkkuukoukkukokoelmani sentään alkaa olla täydellinen.

Kaikesta huolimatta aloin pari iltaa sitten tekemään jotain. En osaa olla enää ilmankaan. Alla olevasta kasasta tulee toivon mukaan musta pipo. Kivaa ohjetta en löytänyt, joten sävellän sitä omasta päästäni. Tämä on oikeastaan ensimmäinen "oikea" neuletyöni, jos hattarahuivia ei lasketa. Tulos on sen mukainen, sillä käsialani ei ole vielä millään muotoa vakiintunutta. Silmukat on välillä löysiä ja välillä tiukkoja ja välillä ties mitä. Puikko-ongelmasta johtuen teen pipoa sukkapuikoilla (jotka on numeroa liian isot), mikä ei varsinaisesti auta asiaa. Niistä reunasilmukoista kun tulee löysiä vaikka mitä tekisi. Ei tämä neuloja/virkkaajan elämä kyllä helppoa ole, se on varmaa se :D


Isompi ON parempi!

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Nyt se selvisi! Onnellisen elämän salaisuus ovat puikot kokoa 20 mm!

Lopetin juuri hauskimman projektin ikinä, nimittäin Stine Hoelgaard Johansenin Hurmaavat huivit -kirjasta löytyvän nyppyreunaisen huivin. Huivi neulottiin 20 mm puikoilla ja reunoihin virkattiin nyppyjä 10 mm koukulla. Puolet ajasta kun heiluttelin (kirjaimellisesti) noita jättipuikkoja, niin hihittelin vaan itsekseni. Tunne oli niin mieletön ja absurdi, ihan kuin olisi jollain harjanvarsilla ruvennyt kutomaan. Ja itse asiassa kun tuossa mittailin niin kokoluokka on aikalailla sama :)

Jotta saatte jotain käsitystä näistä jättihanuuksista, niin tässä kuva projektin alusta.


Kuvan ottamisen jälkeen purin aikaansaannokseni ainakin 2 kertaa ja aloitin alusta, ihan vaan tietysti tästä jättimäisestä neulomisen ilosta nauttiakseni :) Ei vaiskaan, en vaan osannut päättää, että mitä lankoja huiviin yhdistäisin. Alunperin varasin huiviin ohjeen mukaisesti 2 kerää GarnStudion sinapinkeltaista Viennaa, mutta väri on oikeasti niin ruma, ettei sitä huvitä käyttää. Itse asiassa väri on NIIN ruma, että haluan unohtaa koskaan nähneenikään sitä. Niinpä käytin kahden Viennan sijasta valkoista Marks & Kattensin Mohairia ja Novitan oliivinvihreää Rose Mohairia.

Lankarepertuaari kokonaisuudessaan:
3 kerää Garnstudion limeä Eskimoa
1 kerä Garnstudion keltavihreää Vivaldia (samaa kuin Hattarahuivissa)
1 kerä Garnstudion Glitteriä (kultaista)
1 kerä Novitan oliivinvihreää Rose Mohairia
1 kerä Marks & Kattensin valkoista Mohairia

Neulomisosuus tehtiin 8-kertaisella langalla, virkkaus yhdellä kutakin (tai Glitteriä tais olla 2). Aikamoinen lankaviidakko, hieman hankalaa oli pyörittää niin montaa kerää keralla. Kaikista keristä jäi muuten melkein puolet, joten menekki oli jotain ihan muuta kuin mainitut kerämäärät.

Lopputulos on mielestäni tosi kaunis. Tykkään massiivisesta ja hieman erikoisesta lookista, joka jättipuikot ja paksu lanka antoivat. Ja tietty värikin on ihana! (Huom. valituksia vihreän värin liiallisuudesta ei oteta vastaan, kai tämä vihreä vaihe loppuu jossain vaiheessa ja löydän muunkin värisiä lankoja:)





En ole vielä päätellyt lankoja (työnsin ne piiloon etteivät näy kuvissa), koska leikittelen ajatuksella, että puran huivin ja teen sen uudelleen. Tällä kertaa hieman muokaten ohjetta: tekisin huivista lyhemmän ja kapeamman ja nypyt jättäisin kokonaan pois kohdasta, jossa ne jäävät "kääräistyn" osan alle. Ja ihan vaan siksi, että huivi oli niin kiva tehdä. Kokonaisuudessaan projektiin kului muuten vain n. 6 tuntia, aivan liian vähän!

Korvakoruja, korvakoruja, korvakoruja

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Virkkausharrastus on vienyt niin paljon aikaa ja innostusta, että korujen tekeminen on jäänyt melkein kokonaan. Nyt sain kuitenkin inspiraation virkkaamistani korvakoruista, ja tuloksena on kahdet peruskorvakorut, yhdet metallilangasta virkatut korvakorut ja yksi vanha uudelleenmuokattu kaulaketju.

En oikeasti enää tiedä, että mihin joudun näiden kaikkien korvakorujen kanssa. Ihan niin kuin ei riitä, että teen niitä itse, vaan sitten ostelen niitä vielä kaupoista ja kirpputoreiltakin. Puolustukseni voin kuitenkin sanoa, että pidän korvakoruja päivittäin ja asusta riippuen vaihdankin niitä useamman kerran päivässä. Ennen (varsinkin "goottivaiheessani":) pidin paljon näyttäviä kaulakoruja, mutta nykyään laitan mielummin näyttävät korvakorut enkä kaulakorua ollenkaan. Suurin ongelmani on se, että jos en varta vasten tee jotain asenteella "tämä tulee lahjaksi", ehdin ihastua siihen itse enkä sitten en maltakaan luopua siitä. Entisessä elämässäni olen varmasti ollut harakka, kaiken kiiltävän ja kivan ja kauniin hamstraaminen on niin verissäni:)

Toisaalta mikä olisi sen ihanampaa, kuin jättää tuleville lapsilleni ja lapsenlapsilleni joukoittain pieniä rihkakätköjä, joiden aarteet kuiskuttelisivat ja kertoisivat tarinoita minusta ja elämästäni. Melkein jokaisella korullani on nimittäin oma tarinansa: mistä löysin tai ostin sen, mistä unelmoin sitä pitäessäni, missä kaikissa paikoissa ja tilanteissa se on ollut mukanani. Omasta lapsuudestani ovat jääneet elävästi mieleen mummun vintin aarrekätköt ja kummitätini rihkamakokoelmat, joiden tutkiskelusta en saanut tarpeekseni. Halusin aina tietää, mistä joku koru oli saatu ja kuka sen oli omistanut.

Lapsuusmuistelot kuitenkin sikseen, tässä niitä tämänkertaisia valmiita tekeleitä.



Näistä vihreistä ja keltaisista korvakoruista olen onnellinen etenkin siksi, että Hollannista vaihtoaikoinani hankkimat lasihelmet löysivät niissä arvoisensa paikan. En ole malttanut käyttää niitä aiemmin, niin suurella hartaudella valikoin ne yhdestä Groningenin ihanasta helmikaupasta. Korvakoruissa on käytetty 0,8 mm hopeoitua metallilankaa, koukut on ostettu valmiina.

Kokeilin myös ohuesta metallilangasta virkattuja korvakoruja, joihin ihastuin Ravelryssa. Malli on Leigh Manson-Brownin Granny Square Earrings. Omat korvakoruni on tehty Tiimarin ohuesta metallilangasta, helminä on vihreät lasiset pisarahelmet (ostettu edesmenneestä NiruNarusta). Malli on periaatteessa helppo, mutta sen toteutus oli yllättävän tuskallista. Sormenpäät oli verillä, virkkuukoukku taipui outoihin suuntiin ja neliöistä ei meinannut millään tulla samankokoisia... Lopputulos on kuitenkin ihan kaunis, ainut mikä häiritsee on tuo metallinväri. Olisin halunnut hopeanväriset, mutta varastoista ei löytynyt tarpeeksi ohutta hopeoitua metallilankaa.





Kokeilin viime kesänä perinteisen viikinkiketjun tekemistä renkaista, ja lopputulos olikin enemmän kuin onnistunut. Suuruudenhimoissani halusin kuitenkin jotain näyttävää, joten laitoin ketjuun killumaan ison helmen. Liiallisen "hienoutensa" takia ketju on jäänyt kuitenkin kokonaan käyttämättä, joten päätin hieman muokata sitä.



Muokattu lopputulos on simppeli metalliketju, joka on tehty 0,8 mm hopeoidusta metallilangasta kierretyistä renkaista. Renkaiden yhdistäminen oli haastavaa, mutta hauskaa. Tätä ketjua tulee varmaan käytettyäkin enemmän kuin aiempaa helmiversiota!



Pieni (ja pitsi) on kaunista

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Kävin viikolla mummolassa ja vintin kätköistä löytyikin mielenkiintoisia langanjämiä. Mummu myös lainasi minulle joukon pieniä virkkuukoukkuja, sillä omasta kokelmastani ei löydy 3mm pienempiä koukkuja. Vihdoin kaikkien näiden suurella koukulla virkattujen töiden jälkeen on kuitenkin alkanut tuntua siltä, että olisi kiva kokeilla virkkausta ihan sellaiseen vanhan kunnon pitsiliina -tyyliin.

Mielessäni on pari viikkoa muhinut ajatus virkatuista korvakoruista, jollaiset näin yhdessä kirjassa. Mummun langoilla ja koukuilla aloin sitten tiistain neulekerhossa virkkaamaan rinkuloita, ja homma vähän karkasi käsistä. Lopputuloksena ei olekaan vain yhdet korvakorut, vaan viidet... Tietää ainakin mitä antaa ylioppilas- ja rippilahjoiksi serkuille. Tällaiset miniprojektit ovat kyllä tajuttoman koukuttavia; valmista tulee nopeasti ja toisaalta ei voi lopettaa ennen kuin on valmista. Ja sitten vielä kun korvakoruissa ei riitä, että tekee yhden rinkulan, vaan niitä pitää olla kaksi.

Tietysti ne valmiit korvakorut piti sitten saada tärkätäkin, sillä eihän olisi kivaa, jos ne vaan lörpsöttäis korvissa aneemisesti. Olen aina halunnut kokeilla tärkkäämistä, suurin syy varmaan on auvoiset lapsuusmuistot mummolasta, jossa vintillä oli sokerilla tärkätty pitsikulho. Kävin aina salaa imeskelemässä sitä, se kun maistui niin ihanasti karkilta ja sokerilta:) Tosin en ilmeisesti tehnyt mitään pysyvää vahinkoa, koska samainen kulho kököttää edelleen mummun hyllyn päällä.

Näihin korvakoruihin en kuitenkaan käyttänyt sokeritärkkäystä, sillä näin jo mielessäni, kuinka kesällä kaikki ampiaiset ja kärpäset hyökkäisivät innoissaan minun ja korvakorujeni kimppuun. Kokeilinkin perunajauhotärkkiä, mikä osoittautui onnistuneeksi vaihtoehdoksi. 2 dl vettä ja 5 tl perunajauhoja niin johan oli tuloksena sellainen liisteri, että tapetitkin olisivat pysyneet sillä seinässä.

Ja tässä on lopputulos:












Ja lopuksi vielä tämän massatuotannon tulos kaikessa kokonaisuudessaan:


Täytyy kyllä sanoa, että olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Valmiit korvakorut näyttävät niin romanttisilta ja söpöiltä, että jos ne olisivat sokerista söisin ne:)

Hattarankevyttä

tiistai 14. huhtikuuta 2009

No niin, hattarahuivini valmistui viimein. Se on kevyt, se on hattarainen, kaiken kaikkiaan aika ihana siis!


Tosin ei kuitenkaan niin ihana kuin se voisi olla, ja sisäinen perfektionistini onkin jo tehnyt listan asioita, jotka olisi voinut tehdä paremmin. Sormiani itse asiassa syyhyttäisikin neuloa koko huivi uudestaan, mutta koska sitä ei saa purettua, niin tuntuu vähän höhlältä neuloa toinen samanlainen. Tosin sitä lankaahan kaapissa riittää: ohjeen mukaan piti olla 9 kerää, tilasin 7, ja sitten sitä menikin vain 1 kerä! Lievä yliarviointi, hupsista. Väriin en kuitenkaan ole kyllästynyt vielä, joten eihän se haittaa vaikka sitä vähän ylimääräistä onkin:)

Ja sitten ne asiat, jotka opin tästä projektista ja jotka seuraavalla kerralla tehdään paremmin:

1.) Luo ne silmukat tositosi löysiksi, tai muuten reuna jää väistämättä tositosi tiukaksi (tai ainakin huomattavasti tiukemmaksi kuin se päätelty reuna). Päättely vastaavasti kannattaa tehdä tiukoilla silmukoilla.
2.) Ei kannata ruveta löysentämään sitä käsialaa niin hirveästi, koska sitten tuloksena on lievästi ei-suorakaiteenmuotoinen huivi, joka harmittaa. Onneksi se nyt ei tässä tapauksessa haittaa niin hirveästi, koska huivi muotoutuu kuitenkin hartioiden mukaan. Ja syytän kyllä niitä liian tiukasti luotuja silmukoita enemmän tästä epämuotoisuudesta kuin käsialaani! :)
3.) Jos haluaa tehdä ohjeen mukaisesti päihin puretuista silmukoista hapsut, kannattaa sen purettavien silmukoiden kohdalla pääteltävä silmukka todellakin venyttää vähintään kolminkertaiseksi. Muuten tuloksena on hapsutus, joka on kummallisen näköinen. Itse asiassa niitä hapsuja ei kannata tehdä oikeastaan ollenkaan, ainakin minä tunnen itseni huijatuksi, koska ne näytti mallissa paljon hienommilta kuin omassa versiossani:( Sitä paitsi ne on ihan epäkäytännöllisetkin, tarttuvat helposti kaikkiin juttuihin.

Jos joku vielä huivin ns. teknisiä tietoja kaipailee, niin tässä ne tulevat:

Malli: Sumunliila saali, kirjassa Isot puikot, paksu lanka (Wenlan Chia).
Lanka: GarnStudion Vivaldi (19). Huivini on pienempi kuin ohjeen, ja lankaa meni vain noin 60 g
Puikot: nro 10 (80 cm pyöröpuikko)


Edit: Apua, kyseinen Vivaldin keväänvihreä sävy näyttää olevan jo poistomyynnissä Lankatalossa, tässähän pitää ruveta pihtaamaan noita kaapissa olevia lankakeriä, jos ei niitä kerran enää mistään kohta saa!

Tehotorstai

torstai 9. huhtikuuta 2009

Päivän saldo on huikea: on käyty kaupassa, on siivottu, on leivottu kakku, on askarreltu ja on saatu taas valmiiksi yksi huivi! Erittäin tehokas torstai siis. Alla olevan minkranssin askartelin näin pääsiäisen kunniaksi, vaikka se ei mitenkään erityisen pääsiäishenkinen olekaan. Onpahan jotain väriä ja kimallusta ovessa. Kranssin "puuosa" on tiimarista, ja siihen on kierretty metallilankaan pujoteltuja helmiä. Silkkinauhaa ei taaskaan löytynyt kuin vaatekaapista, paitojen ja mekkojen henkarinauhat on kyllä käteviä hätäaskartelutilanteissa.


Apilahuivini valmistui myös viimein. Siitä tuli ihan kiva ja kuvissakin se näyttää nätiltä, mutta jokin siinä kuitenkin kaikesta huolimatta tökkii. Tykkään mallista edelleen tosi paljon, mutta ehkä en vain koe sitä oman tyylisekseni. Jotenkin huivi on niin kauhean vaikea asetellakin kaulaan, ja sitten kun sen saa aseltua, pitää sitä korjailla koko ajan.



Ohje on muuten GarnStudion, ja huivi on virkattu kaksinkertaisesta Novitan Bambino -langasta. Ohuemmasta langasta virkattuna se toimisi ehkä jopa paremmin, ja ajattelin kokeilla ohjetta joskus vielä esim. Floricasta. Tämä versio Apilahuivista menee kuitenkin lahjoitukseen, tässä on niin monia syntymäpäiviä tulossa, että takuulla löydän sille oikean omistajan.

Hups muuten, tälläiset opukset tipahtivat postiluukusta:) Sormia alkaa syyhyttää heti kun töihin soitetaan, ja pian ollaankin netissä naputtelemassa että "order order". Mutta näitä mä oikeasti tarvin! Muuten ei muut asiakkaat saa niitä ikinä lainaksi kirjastosta, koska ne on koko ajan mulla! Varsinkin tuo Hurmaavat huivit on aivan hurmaava, ihania neulottuja ja virkattuja ohjeita, joiden joukossa on hieman erikoisempiakin tapauksia. Tuo kannessa oleva huivi on itse asiassa seuraava projektini, tahtoo jo aloittaa sen:)

Nyt hyvät pääsiäisentoivotukset, tämä tyttö aloittaa pääsiäisen vieton nyt!

Äiti joka toivoi keltaista (ja ananaspurkki joka killui ikkunassa)

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Keväänvihreä hattarahuivini edistyy kovin hitaanlaisesti, ja keskeneräinen valkoinen virkattu apilahuivi on sekin edelleen keskeneräinen. Onneksi sentään jotain valmistuu, nimittäin keltainen "tilaushuivi" äidilleni. Äiti pyysi jo joulun aikaan, että virkkaisin hänelle jonkinlaisen kaulahuivin (sinapin)keltaisesta Florica-langasta, ja langat sainkin hankittua jo aikoja sitten. Mieleistäni mallia en vaan löytänyt mistään, eikä homma edennyt mihinkään. Tuo Florica-langan ohutkierteisyys nimittäin tekee sen, että lopputuloksesta tulee helposti vähän sekavan ja "kluttuisen" näköinen. Muuten kyllä tykkään Floricasta, se on niin kivan ohutta ja ihanan pehmoista. Eikä kutita yhtään vaikka onkin 100% villaa! Itse asiassa ensimmäinen virkkausprojektini oli juuri tuosta samaisesta keltaisesta Floricasta virkattu huivi.

Äidin huiviin löysin kuin löysinkin lopulta tarpeeksi yksinkertaisen ja selkeän mallin, jotta lanka pääsi oikeuksiinsa. Lopputulos on tämä:


Ja paino todellakin sanalla "yksinkertainen", sillä huivi on virkattu pelkistä pylväistä ja ketjusilmukoista. Nirkot tekivät kuitenkin ulkonäölle ihmeen paljon, taidanpas käyttää niitä vastedeskin. Myös höyrytys silitysraudalla (kostean liinan läpi tietty:) teki ihmeitä. Olenkin enemmän kuin tyytyväinen valmiiseen tekeleeseen, varsinkin kun suhteuttaa sen siihen, kuinka nopea ja helppo se oli tehdä. Ja niin oli äitikin tyytyväinen!


Saanen esitellä teille myös uusimman ikkunakilluttimeni, jonka idea jo kirvoitti naurunpyrskähdyksiä perheessäni. Kyseessä on The Meduusaksi ristimäni väkerrys, joka sekin on kai yksi tapa kierrättää ananas- ja tonnikalapurkkeja. Ja sanokaa mitä sanotte, mun mielestä se on ihan hieno! Siinä on jalokiviä ja kaikkia kivoja kiiltäviä juttuja ja se myös kimaltelee auringossa. Siksi se on hieno. Ananaspurkki oli muuten parempi runko Meduusalle, se kun oli paljon metallisempi kuin tonnikalapurkki. Tonnikalapurkki oli itse asiassa enemmänkin matta pronssi väriltään kuin metallinen. (Tonnikalaversiota ei näy kuvassa kuin ihan vähän, mutta sekin on kyllä olemassa. Ja ikkunassa).


Proudly designed by | mlekoshi Playground |